Folaatti ja foolihappo ovat saman B-vitamiinin eri muotoja. Folaattia on luontaisesti ruoassa. Foolihappo on folaatin synteettinen muoto, jota lisätään ravintolisiin jotta elimistön on helpompi käyttää sitä hyväksi. Parhaita luontaisia folaatin lähteitä ovat maksa, tummanvihreät lehtivihannekset sekä erilaiset kaalit, pavut, kikherneet, linssit, hedelmät ja marjat. Myös täysjyvätuotteet, piimä ja jogurtti sisältävät verrattain paljon folaattia. Foolihappo tuhoutuu helposti, jos ruokaa kuumennetaan pitkään tai toistuvasti. Se on myös herkkä hapen, valon ja lämmön vaikutukselle.
Folaattia saa yleensä tarpeeksi syömällä päivittäin vähintään 500 g palkokasveja, paljon folaattia sisältäviä hedelmiä ja vihanneksia sekä valitsemalla täysjyvätuotteita. Folaattia eli foolihappoa tarvitaan solujen aineenvaihdunnassa ja punasolujen tuotannossa. Foolihappo tukee lisäksi immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, normaalia verisolujen tuotantoa ja homokysteiinin aineenvaihduntaa. Sillä on myönteistä vaikutusta psyykkiselle hyvinvoinnille, se vähentää väsymystä ja ehkäisee uupumista.
Folaattia tarvitaan myös raskauden aikana sikiön normaalin kehityksen turvaamiseen. Ravinnosta saadaan nykyisin useimmiten liian vähän folaattia, ja aloittamalla foolihappovalmisteiden käyttö jo hyvissä ajoin ennen raskautta voidaan vähentää sikiövaurioiden (selkärankahalkio) riskiä. Kaikki raskaudet eivät ole suunniteltuja ja foolihappolisää suositellaankin aina, kun on olemassa raskauden mahdollisuus.
Ravintolisä ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ravintoa tai terveellisiä elämäntapoja. Ota aina yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen, jos olet epävarma vaikutuksesta, etenkin yhdessä muiden hoitomuotojen kanssa.
